paina Enter etsiäksesiShowing all results:Tuotteita ei löytynyt.
Sähköautojen kehitys
Sähköautojen kehitys vuosien mittaan.
Sähköautot lanseerattiin yli sata vuotta sitten, ja niiden suosio kasvaa tänäkin päivänä samasta syystä kuin alunperinkin. Markkinat kasvavat, kun ihmiset enenevässä määrin vaihtavat bensa-autoja sähköautoiksi.
Kuinka kaikki alkoi
Innovaattorit Unkarista, Alankomaista ja Yhdysvalloista kehittivät akkukäyttöisiä autoja, jolloin ensimmäiset pienet sähköautot ilmaantuivat. Mutta vasta 1800-luvun puolessa välissä ranskalaiset ja englantilaiset onnistuivat luomaan ensimmäiset sähköautot.
Sähköautojen nousu ja tuho
Sähköautojen suosio alkaa hiipumaan 1930, koska Ford on tuonut markkinoille polttomoottorikäyttöisen (ICE) Model T:n ja polttoaineen hinta on edullinen. Samaan aikaan monet valmistajat lopettivat sähköautojen valmistamisen.
Elpyminen alkoi, kun Yhdysvaltojen kongressi ilmoitti sähköautojen vähentävän ilmansaasteita. Myös NASA auttoi sähköautojen profiilin nostamisessa, kun niiden ensimmäistä miehitettyä ajoneuvoa Lunar Roveria käytettiin kuussa. Mutta elpymisen käännepiste oli kuitenkin Toyota Priuksen julkistaminen.
Sähköautojen uusi alku
Tutkijat pyrkivät parantamaan sähköautoja ja niiden akkuja. Myöhemmin Tesla Motors perustettiin ja Nissan julkisti täyssähköauto Leafin, josta tuli maailman myydyin sähköauto. GM julkisti Chevrolet Volt:n, josta tuli ensimmäinen kaupallisesti saatavilla oleva plug-in hybrid. Tämän jälkeen sähköautojen akkujen hinnat putosivat 50%, joka teki sähköautoista edullisempia kuluttajille. Nyt kuluttajilla on useampi vaihtoehto hankkiessaan hybridin tai sähköauton.
Sähköautojen tulevaisuus
Bloomberg new energy financen raportin mukaan sähköajoneuvojen osuus maailmanlaajuisesta myynnistä vuoteen 2025 nousee 10%:iin, 28%:iin vuonna 2030 ja 58%:iin vuonna 2040. Tärkeimmät syyt tähän ovat ilmasto- ja ympäristösäännökset sekä halvemmat akut ja kuluttaja kysyntä, ja koska yhä useammat ihmiset haluavat tukea kestävää kehitystä.
Sähköajoneuvot ja niiden kehitys kehittyvät vielä tulevien vuosien aikana.
Sähköistäminen on tullut jäädäkseen. Tulevina vuosina lähes kaikki autonvalmistajat ovat tuomassa markkinoille sähköllä toimivan mallin. Pandemian johdosta useat valmistajat ovat lykänneet joidenkin sähköautomalliensa lanseerausta. Alla on lista vuonna 2021 tulossa olevista sähköautoista. Audi e-tron GT 2021 Audi e-tron GT:n tuotannon on määrä alkaa vuoden 2020 loppupuolella. Vaikka emme tiedä milloin autoa on saatavilla, tiedämme sen …
Sähköauton lataaminen on yksinkertaista. Sähköautoja tulee markkinoille tiuhaan, ja vuoteen 2030 mennessä sähköautoja odotetaan olevan noin 125 miljoonaa kappaletta. Kaikki ihmiset, jotka ovat ensimmäistä kertaa vaihtamassa sähköautoon tulevat siirtymään pumpuilta sähköauton latausasemille. Alapuolelta löydät vinkkejä siitä, miten saat sähköautosi lataamisesta kaiken irti. Aivan ensimmäiseksi sinun on valittava lataustapa, joka sopii juuri sinun tarpeisiisi. Jos työmatkasi …
Mitä tehdä, jos Teslasi ei lataudu CHAdeMO-adapterilla tai saat näytölle virheilmoituksen. Mitä tehdä Virheilmoitukset DC-pikalataus Kun lataat tasavirralla ota huomioon, että ajoneuvosi latautuu nopeammin, kun akun varaustila on matala. Latausnopeus tippuu sitä mukaa, kun akku tulee täyteen (80% ja enemmän). Älä käytä liikaa CHAdeMO pikalatausta/superchargeria. Teslan insinöörien mukaan, kun ajoneuvoa on ladattu dc-pikalatauksella tietty määrä, …
We use cookies to ensure that we give you the best experience on our website. If you continue to use this site we will assume that you are happy with it.OkPrivacy policy

EV+
Aiheeseen liittyvät julkaisut
2021 tulossa olevia sähköautoja
Sähköistäminen on tullut jäädäkseen. Tulevina vuosina lähes kaikki autonvalmistajat ovat tuomassa markkinoille sähköllä toimivan mallin. Pandemian johdosta useat valmistajat ovat lykänneet joidenkin sähköautomalliensa lanseerausta. Alla on lista vuonna 2021 tulossa olevista sähköautoista. Audi e-tron GT 2021 Audi e-tron GT:n tuotannon on määrä alkaa vuoden 2020 loppupuolella. Vaikka emme tiedä milloin autoa on saatavilla, tiedämme sen …
10 Vinkkiä Sähköauton Lataamiseen
Sähköauton lataaminen on yksinkertaista. Sähköautoja tulee markkinoille tiuhaan, ja vuoteen 2030 mennessä sähköautoja odotetaan olevan noin 125 miljoonaa kappaletta. Kaikki ihmiset, jotka ovat ensimmäistä kertaa vaihtamassa sähköautoon tulevat siirtymään pumpuilta sähköauton latausasemille. Alapuolelta löydät vinkkejä siitä, miten saat sähköautosi lataamisesta kaiken irti. Aivan ensimmäiseksi sinun on valittava lataustapa, joka sopii juuri sinun tarpeisiisi. Jos työmatkasi …
Tesla CHAdeMO adapteri ei lataa