paina Enter etsiäksesiShowing all results:Tuotteita ei löytynyt.
Onko syvänmeren louhinnassa sähköautojen tulevaisuus?
Syvänmeren louhinnassa voi olla sähköautojen tulevaisuus.
Sähköautojen käyttö yleistyy. Tämä johtaa siihen, että ihmiset alkavat siirtyä pois bens- ja dieselkäyttöisistä autoista. Vuosien 2010 – 2019 välillä liikenteessä olevien sähköautojen määrä kasvoit 17.000:sta, 7.2 miljoonaan. Kansainvälisen energiaviraston mukaan määrä saattaa kasvaa vuotee 2030 menneääs 250 miljoonaan.
Miksi syvänmeren louhintaa?
Urbaanin infrastruktuurin kasvu, kestävä kehitys ja siirtyminen puhtaampaan energiaan asettavat haasteita metallien tuotannolle. Esimerkiksi, Yhdysvaltain geologisen laitoksen tutkimuksen mukaan syvämeri sisältää enemmän kobolttia, kuparia, nikkeliä ja muita harvinaisia metalleja kuin tämän hetken reservi on kokonaisuudessaan. Koska sähköautojen akut käyttävät yleisesti kobolttia ja nikkeliä on syvänmeren louhinta hyvä tapa niiden hankkimiseen. Verrattuna maalla tapahtuvaan kaivostoimintaan, jossa rikkaiden biologisesti monimuotoisten metsien alueet on puhdistettava ja vuoret tasoitettava, jotta metalliesiintymiin päästään käsiksi.
Maailmankartta, joka näyttää kolmen meren mineraaliesiintymän sijainnin
Riittämätön tutkimus
Maailmamme meret peittävät lähes kolme neljäsosaa planeetastamme ja niiden syvyyden vuoksi ne ovat laajalti tutkimatta. Tutkijoiden ja kansalaisjärjestöjen mukaan syvänmeren kaivostoiminnalla voi olla tuhoisa vaikutus meriympäristöön ja se saattaa tuhota niiden hauraat ekosysteemit.
“Ilmoilla on paljon keskustelua riskeistä sekä useita kysymyksiä, jotka odottavat vastauksia koskien syvänmeren louhintaa”
Sanoo professori ja johtaja Douglas McCauley Kalifornian yliopistosta Santa Barbarassa
Toiset tutkijat uskovat, että jonkin verran louhintaa tulisi sallia, kunhan suurinta osaa syvänmeren alueista suojellaan. Toiset tutkijat taas suhtautuvat tähän kielteisesti.
”Sillä tulee olemaan suuri vaikutus ympäristön ekologiaan. Uusien alueiden käyttö pitää hyväksyä, jotta ihmiskunta voi päästä hiilineutraaliin tulevaisuuteen.”
Sanoo Luonnonhistorian zoologi Adrian Glover
Mahdollinen hankinta menetelmä
Koska sähköautojen kysyntä kasvaa tarvitaan niiden akkujen valmistamiseen mineraaleja. Tämän vuoksi syvänmeren louhinta voi olla tehokas tapa hankkia niitä. Tällä tavoin metsät ja vuoret eivät tuhoudu. Syvänmeren hyödyntämis mahdollisuudesta päättää Yhdistyneet kansakunnat.
Sähköauton lataamisen kustannukset ovat huomattavasti pienemmät kuin auton tankkaaminen bensalla tai dieselillä. Sinun on unohdettava kuinka paljon auto vie sadalla kilometrillä polttoainetta (litraa/100 km) ja keskityttävä sen sijaa kuinka monta kilowattituntia (kWh) auto kuluttaa sadalla kilometrillä. Tämän päivän markkinoilla on tarjolla paljon erilaisia sähköautoja, latureita, latausasemia ja latausverkostoja, joiden määrä kasvaa päivittäin. Kuinka paljon sähköauton …
Sähköautot talvella. Tässä muutama vinkki talviautoiluun. Talvi on täällä ja ajotiet ovat lumisia. Jos et säilytä sähköautoasi autotallissa, niin autosi on lumessa. Tai ehkä paikassa, jossa asut on aina talvi ja pakkasta ympäri vuoden. Kaiken kaikkiaan on täysin normaalia, että sähköautot kuluttavat enemmän energiaa kylmissä lämpötiloissa. Se johtuu suurelta osin siitä, että ylimääräistä energiaa on …
Uusi Tesla latausasema sopii Teslan lisäksi myös muille sähköautomerkeille. Tänä vuonna Tesla on julkaissut paljon sähköautoihin liittyviä asioita, kuten Robotteja, Starlink, Boring ja SpaceX. Teslan J1772 latausasema pystyy nyt lataamaan muitakin kuin Teslan valmistamia ajoneuvoja. Teslan omistajien on kuitenkin vielä käytettävä adapteria, kun taas muiden ajoneuvojen liitännät käyvät suoraan aseman mukana olevaan kaapeliin. Tämä ei …
We use cookies to ensure that we give you the best experience on our website. If you continue to use this site we will assume that you are happy with it.OkPrivacy policy
Onko syvänmeren louhinnassa sähköautojen tulevaisuus?
Syvänmeren louhinnassa voi olla sähköautojen tulevaisuus.
Sähköautojen käyttö yleistyy. Tämä johtaa siihen, että ihmiset alkavat siirtyä pois bens- ja dieselkäyttöisistä autoista. Vuosien 2010 – 2019 välillä liikenteessä olevien sähköautojen määrä kasvoit 17.000:sta, 7.2 miljoonaan. Kansainvälisen energiaviraston mukaan määrä saattaa kasvaa vuotee 2030 menneääs 250 miljoonaan.
Miksi syvänmeren louhintaa?
Urbaanin infrastruktuurin kasvu, kestävä kehitys ja siirtyminen puhtaampaan energiaan asettavat haasteita metallien tuotannolle. Esimerkiksi, Yhdysvaltain geologisen laitoksen tutkimuksen mukaan syvämeri sisältää enemmän kobolttia, kuparia, nikkeliä ja muita harvinaisia metalleja kuin tämän hetken reservi on kokonaisuudessaan. Koska sähköautojen akut käyttävät yleisesti kobolttia ja nikkeliä on syvänmeren louhinta hyvä tapa niiden hankkimiseen. Verrattuna maalla tapahtuvaan kaivostoimintaan, jossa rikkaiden biologisesti monimuotoisten metsien alueet on puhdistettava ja vuoret tasoitettava, jotta metalliesiintymiin päästään käsiksi.
Riittämätön tutkimus
Maailmamme meret peittävät lähes kolme neljäsosaa planeetastamme ja niiden syvyyden vuoksi ne ovat laajalti tutkimatta. Tutkijoiden ja kansalaisjärjestöjen mukaan syvänmeren kaivostoiminnalla voi olla tuhoisa vaikutus meriympäristöön ja se saattaa tuhota niiden hauraat ekosysteemit.
Toiset tutkijat uskovat, että jonkin verran louhintaa tulisi sallia, kunhan suurinta osaa syvänmeren alueista suojellaan. Toiset tutkijat taas suhtautuvat tähän kielteisesti.
Koska sähköautojen kysyntä kasvaa tarvitaan niiden akkujen valmistamiseen mineraaleja. Tämän vuoksi syvänmeren louhinta voi olla tehokas tapa hankkia niitä. Tällä tavoin metsät ja vuoret eivät tuhoudu. Syvänmeren hyödyntämis mahdollisuudesta päättää Yhdistyneet kansakunnat.
EV+
Aiheeseen liittyvät julkaisut
Sähköauton Lataamisen Kustannukset
Sähköauton lataamisen kustannukset ovat huomattavasti pienemmät kuin auton tankkaaminen bensalla tai dieselillä. Sinun on unohdettava kuinka paljon auto vie sadalla kilometrillä polttoainetta (litraa/100 km) ja keskityttävä sen sijaa kuinka monta kilowattituntia (kWh) auto kuluttaa sadalla kilometrillä. Tämän päivän markkinoilla on tarjolla paljon erilaisia sähköautoja, latureita, latausasemia ja latausverkostoja, joiden määrä kasvaa päivittäin. Kuinka paljon sähköauton …
Sähköautot Talvella
Sähköautot talvella. Tässä muutama vinkki talviautoiluun. Talvi on täällä ja ajotiet ovat lumisia. Jos et säilytä sähköautoasi autotallissa, niin autosi on lumessa. Tai ehkä paikassa, jossa asut on aina talvi ja pakkasta ympäri vuoden. Kaiken kaikkiaan on täysin normaalia, että sähköautot kuluttavat enemmän energiaa kylmissä lämpötiloissa. Se johtuu suurelta osin siitä, että ylimääräistä energiaa on …
Tesla tuo uuden latausaseman muille sähköautomerkeille